"Mitä tapahtuisi jos kaikki ....?"

Opettajien tupakkahuoneessa oli ahdasta. -Niin, 1970 -luvulla oli opettajilla tupakkahuone Helsigin Rudolf Steiner -koulussa. Se oli mukava paikka meille tupakoiville, varmaan savuinen ja haiseva näin jälkeenpäin ajatellen. Niinpä kului sisupastilleja ja hajuvettä; mikä hajusekoitus, miten oppilaat mahtoivat sen kokea. Se oli "meidän maikan ominaistuoksu". Hajuvedet olivat Raimon matkoilta tuomia kalliita parfyymejä.Välillä poltin sigarilloksia, mutta se piti lopettaa, "tumpit" haisivat kamalan pahalle...
Meitä tupakoijia ei ollut monta, mutta nyt siellä oli vieras nuori mies, opiskelija, joka oli tutustumassa steinerkouluun. Hänenkö takiaan siellä oli jopa Aijami Wilenius, joka ei todellakaan tupakoinut. Jostakin syystä tuli puhe biodynaamisesta viljelystä. En voi muistaa keskustelua.
Mutta tämä jäi mieleen:
Kaveri tokaisi , että mitä tapahtuisi jos kaikki yht' äkkiä alkaisivat viljellä biodyynaamisesti? Ihmiskunta kuolisi nälkään!
Johon Aijami : "Eihän sellaista tapahdu, että kaikki yht´äkkiä ryhtyvät biodyynaamikoiksi!!!!!"


Nöykkiö- kotimme makuuhuoneessa -jostakin syystä on jäänyt mieleen, että makuuhuoneessa, Raimo seisoo peilin edessä, yritämme taas keskustella tilanteestamme, halustani erota ja jatkaa opettajatyötäni, hänen vastenmielisyydestään steinerkoulua kohtaan.Yrittääkö hän vihdoin osoittaa kiinnostusta työtäni kohtaan sanoessaan, että selitä nyt sitten, mihin steinerpedagogiikka pyrkii. Minä selittämään, miten pyrkimys on "kasvattaa vapauteen". auttaa kasvamaan niin, että aikuisena on käytössään mahdollisimman runsaat ja monipuoliset eväät kehittää itseään henkisesti vapaaksi ihmiseksi. En toki muista, mitä Raimolle puhuin, mite selitin asiani, mutta muistan miten hän kiivaasti sanoo:
"Mitä tapahtuisi, jos kaikki Afrikan neekerit yht´äkkiä olisivat vapaita!? Kaaos ja anarkia!"
" Nyt et kyllä ymmärtänyt mitä tarkoitin! Eihän siitä nyt ole kyse. Eihän sellaista tapahdu, että yht´äkkiä kaikki ....!"


TV:ssä tuli äsken - 2010 ensimmäisellä viikolla- ohjelma Italian homofobiasta. Siinä mies kadulta, mielenosoituksen keskellä sanoii toimittajalle:
"Mitä tapahtuisi jos kaikki olisivat homoja? Ei syntyisi enää lapsia. Ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon!!!!"

Eksistentiaalisia välähdyksiä -tai mitä niistä nyt enää on jäljellä…..

Kävelin Bosporin rantakatua Bebekissä. Olin lukenut jostakin, miten monta ihmistä syntyy vuorokaudessa koko maailmassa ja miten monta kuolee vastaavassa ajassa. En muista lukuja, ne pitäisikin päivittää, mutta se ei nyt ole oleellista. Totesin, että syntyy lapsi suunnilleen joka sekunti, nyt, nyt, nyt, nyt…. Siitä sain kimmokkeen kuvitella, miten eri puolilla maailmaa on juuri nyt aamu, jossain muualla päivä, on ilta, on yö. Kaikki eri vuorokauden ajat NYT samaan aikaan kun minä kävelen Bosporin rantaa. NYT juuri ihmisiä syntyy, kuolee, kärsii, itkee, rakastelee, tappelee, tappaa, hyväilee, lyö, rukoilee, ruokkii, varastaa ... Koko ajan, kaiken aikaa on käsittämätön kuhina joka puolella maapalloa jo yksin ihmisten joukossa, saati jos ottaa vielä eläimet ja kasvit mukaan. Pyörryttävä mielikuva. Koin tuon kaiken kammottavan ja samalla kirkkaan selvästi, se oli kaiken kattava valtava kokemus, lyhyt, häikäisevä, pyörryttävä. Koin olleeni hetken jossakin muualla, kaikkialla.

Kävelin koulusta, työstä, jonnekin Mannerheimintietä katsellen kaupungin tummia talojen hahmoja ja valaistuja ikkunoita. Rupesin kuvittelemaan, miten joka ikkunan takana asuu ihmisiä, ja jokainen heistä on oman maailmansa napa, keskus, jonka ympärillä maailma pyörii ikäänkuin geometrisesti ajatellen, ei mitenkään psykologisoiden, jotta ”olen maailman napa”. Se oli elämys, oivallus.
Joskus vuosien kuluttua, kun istuin Heponiemessä yhden kurssin päätösillassa keskustelemassa kurssin osanottajien kanssa, oivalsin äskeiseen liittyen aivan toisenlaisen faktan. Kurssi oli ns. sopeuttamiskoulutusta. Osanottajilla oli mielenterveysongelmia. Kerroin tuosta kokemuksestani luullen olevani rohkaiseva ja sain kokea, että kaikki eivät kyenneet ajattelemaan asiaa ”geometrisesti” vaan he, mielenterveystoipilaat, käsittivät puheeni inhottavana itsekeskeisyyden osoituksena tai myös ehkä minun terveyteni osoituksena. Joka tapauksessa jotkut loukkaantuivat minuun.
Aina silloin tällöin tuo sama kokemus valtaa minut katsellessani vaikka ihmisiä kadulla. Samalla tavalla kuin tuo ja tuo kanssakulkija on osa ympäristöäni, olen minä vastaavasti hänen ulkomaailmaansa, hän on maailmansa keskipiste ja minä kehällä liikkuva olento. jota hän tuskin edes huomaa.

Kävelen täällä kylän raittia ja nautin kevään väkevyydestä, peltoaukean rauhallisuudesta, suurten lehtipuiden komeudesta, vanhojen rakennusten charmista, ja yht´äkkiä tulee mieleen, että sitten kun olen kuollut, tämä kaikki jatkaa elämäänsä ja olemistaan, ja vain jokunen ihminen kylällä edes tietää että olin olemassa ja että jo kuolin. Ne koivut, jotka tänne muuttaessamme olivat nuoria vesoja, ovat nyt nuoria puita. Kuluu toiset parikymmentä vuotta ja ne ovat isoja puita, ja minun ”kulkuvälineeni” todennäköisesti on tuhkana Espoon hautuumaalla ja minä itse ties missä.

160607
Olen ruokkinut
levotonta itseäni
haaveilla Turkista,
Olen ahminut kuvia
Sinain moskeijoista.

Tunsin rutistuvani ikävään
vanhan kehoni vankina
ajan loppuessa,
voimien vähetessä,
vaan järjen ääni
kahlitsi halua
mielipuolisuuteen,

Halua jonnekin pois,
kauas, kauas, kauas,
väreihin,
intohimoon ja vaaraan.
–itkettää,
henkeä ahdistaa,
pitäisi uskaltaa juopua
käyttäytyä huonosti,
heittäytyä hulluuteen,
huumaan, väkevyyteen, vimmaan,

ja lässähdän
kuin ylikypsä ,
harmaa, kuiva
pölysieni
-tyhjäksi kaikesta siitä mitä
…mitä se olikaan….?
Ja menen kävelylle, rauhoittumaan.
Jopa oli pateettista, mutta sinänsä tuttua….silloin tällöin 051008